Eettinen eläin

Saarijärvi | Saarijärven museo

Eettinen eläin -näyttelyn taiteilijat ovat Tuomo Blomqvist, Aino Kajaniemi, Virpi Lehto, Kristiina Lempiäinen-Trzaska, Päivi Meriläinen, Johanna Mäkitalo, Merja Nykänen, Laura Pohjonen, Kirsi Tapper, Seppo Uuranmäki ja Ulla Virta.

Vuodesta 2011 maa- ja metsätalousministeri on valmistellut uutta eläinsuojelulakia, jonka lähtökohtana olisi, että eläin on tunteva ja kunnioitettava olento. Tästä on jo pientä esimakua: on tunnustettu että kalat kokevat kipua ja Suomen eläinsuojelulakiin on tullut määräys, että saaliskalat on lopetettava pyydystyksen jälkeen välittömästi turhaa kipua aiheuttamatta. Aikojen alussa oli maapallolla eläinlajien rikkaus. Yksi eläimistä kehitti taidon käyttää peukaloa ja aivot kasvoivat peukalon käyttöä tukeviksi. Nyt ihminen on vallannut koko maapallon ja käyttää omaksi hyödykseen toisia eläinlajeja ja maapalloa. Tämä on koitumassa maapallon tuhoksi, myös eläinlajeja kuolee sukupuuttoon ihmisen toimesta. Ihminen pystyy isoilla aivoillaan pohtimaan hyödyntavoittelun lisäksi eettisiä arvoja. Olisikin korkea aika kysyä, mikä on eettisesti oikein ihmisen suhteessa eläimeen. Kutsuin kymmenen taiteilijaa pohtimaan suhdettaan eläimeen, eettistä eläintä.

- Päivi Meriläinen, näyttelyn koollekutsuja

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 19.5.–13.6.

  • ke klo 12–17
  • to klo 12–17
  • pe klo 12–17
  • la klo 12–17
  • su klo 12–17

Ajalla 16.6.–29.8.

  • ke klo 12–18
  • to klo 12–18
  • pe klo 12–18
  • la klo 12–18
  • su klo 12–18

Ajalla 1.9.–24.10.

  • ke klo 12–17
  • to klo 12–17
  • pe klo 12–17
  • la klo 12–17
  • su klo 12–17

Poikkeukselliset ajat

  • suljettu 25.6.2021
  • suljettu 26.6.2021

Tapahtumapaikka: 

Saarijärven museo

Sijaintikunta: 

Saarijärvi

Käyntiosoite: 

Herajärventie 2

Postinumero: 

43100

Postitoimipaikka: 

Saarijärvi

Puhelinnumero: 

044 4598411
044 4598292

Sähköposti: 

museo@saarijärvi.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: