Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Lounalaulut: Mikko Alatalo

Jyväskylä | Lounaispuiston lava

Lounalaulut- yhteislaulutilaisuutta saapuu tähdittämään Mikko Alatalo!

Toukokuussa 70-vuotta täyttänyt kansantaiteilija Mikko Alatalo on koko Suomen tuntema viihdemusiikin ammattilainen.

Neljä "Syksyn Sävel" -voittoa ja yli 30 pitkäsoittolevyä. Lukuisia hittejä ja suomalaisten rakastamia ikivihreitä. Mikko Alatalo on kansakunnan tunteiden tulkki, joka kansanedustajan työnsä lisäksi musisoi kuppiloissa, turuilla ja toreilla.

Mikon vetämät Tammerkosken sillalla-yhteislaulutilaisuudet ovat jo käsite. Tuhannet ihmiset ovat laulaneet sydämensä kyllyydestä näissä riehakkaissa laulupidoissa.

Lounaispuistossa Mikko laulattaa yleisöä oman tuotannon lisäksi kaikkien rakastamilla suomalaisilla ikivihreillä klassikoilla.

Lounalaulut järjestetään to 22.7. klo 18 Lounaispuistossa (Minna Canthin Katu 11, Jyväskylä). Kesto noin 1h.

Vapaa pääsy.

Muistathan ohjeistuksen koronaviruksen varalta: tule tapahtumaan vain terveenä, muista huolehtia hyvästä käsihygieniasta, turvaväleistä ja voimassa olevasta maskisuosituksesta.

Tapahtuma on osa Jyväskylän kaupungin kultturipalveluiden järjestämää pääsymaksutonta Lounaispuiston kesää, jota tuotetaan yhteistyössä Yläkaupungin Yö ry:n kanssa.

Tapahtuma-ajat: 

  • to 22.7. klo 18–19

Tapahtumapaikka: 

Lounaispuiston lava

Sijaintikunta: 

Jyväskylä

Käyntiosoite: 

Minna Canthin katu 11

Postinumero: 

40100

Postitoimipaikka: 

Jyväskylä

Tapahtuman lisätiedot: