Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Martin Alvarado

Jyväskylä | Vakiopaine, Kauppakatu 6

Martin Alvaradon Suomen kesä 2021 -kiertue saapuu Jyväskylään- kaupunkiin, joka on vuosien varrella ollut Martinille kuin toinen koti.Tämä ennen Vakiopaineessa ennen kuulematon Alvaradon soolokonsertti, tuo lämpimän tuulahduksen Buenos Airesin kaduilta Vakkarin tunnelmalliseen miljööseen.

Martin Alvaradoa pidetään laajalti Argentiinan merkittävimpänä nykytangon laulajana ja hänet tunnustetaan yhä useammin tangon historian hienoimmista laulajista. Häntä on kuvattu mm. nimellä "2000-luvun Tangon ääni". Vuonna 2019 Buenos Airesin National Academy of Tango kunnioitti hänen uraansa kunnianimellä Academico (maestro).

Alvarado on esiintynyt Euroopassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa loppuun myydyille saleille, lukuisissa televisioesitykissä Suomessa, Venäjällä, Sloveniassa ja Argentiinassa ja tuottanut neljä albumia. Hänen musiikkiaan soitetaan päivittäin Buenos Airesin tango-radiokanavilla. Vuonna 2013 hän voitti Latin UK palkinnon vuoden kansainvälisen taiteilijan konsertista ja viimeisen albumin julkaisi ja levitti maailmanlaajuisesti brittiläinen levy-yhtiö Riverboat Records.

Martin Alvaradon huolella valittu ohjelmisto sisältää Argentiinan tunnetuimpien runoilijoiden ja säveltäjien teoksia, mukaan lukien Piazzollan harvinaisia teoksia, uusia tangoja, vanhoja klassikkoja ja hänen omia sävellyksiään.

Liput ovelta tai: https://www.tiketti.fi/martin-alvarado-vakiopaine-jyvaskyla-lippuja/76293

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 7.9. klo 19–21

Tapahtumapaikka: 

Vakiopaine, Kauppakatu 6

Sijaintikunta: 

Jyväskylä

Tapahtuman lisätiedot: