Esko Soini: Elokuvatekoa Haapamäellä - Talvisota

Keuruu | Kamanan Vinttigalleria

Näyttely esittelee keuruulaisen Esko Soinin valokuvia Pekka Parikan ohjaaman Talvisota-elokuvan kuvauksista Haapamäellä talvella 1988-1989. Soini päätyi dokumentoimaan elokuvan kuvauksia, kun paikallislehti pyysi häntä kuvauskeikalle.

Talvisota-elokuvan ensi-iltaa vietettiin talvisodan alkamisen 50-vuotispäivänä 30.11.1989. Sen käsikirjoitus perustui Antti Tuurin samannimiseen romaaniin. Elokuvan tuottajana toimi Marko Röhr. Suurin osa elokuvasta kuvattiin Keuruulla, minkä lisäksi kuvauksia tehtiin lokakuusta 1988 huhtikuuhun 1989 Kauhavalla, Kankaanpäässä, Seinäjoella, Ristiinassa, Lapualla ja Hyvinkäällä.

Elokuva oli suomalaisessa elokuvahistoriassa ennenäkemätön esimerkiksi tuotannon suuruusluokassa. Jotkut pitävät sitä edelleen yhtenä suomalaisen elokuvan massiivisimmista projekteista: elokuvaa kuvattiin 90 päivänä ja siinä esiintyi 75 roolihahmoa. Näyttelijöiden joukossa on mukana suomalaisen nykyelokuvan keskeisiä miesnäyttelijöitä, esimerkiksi Taneli Mäkelä, Vesa Vierikko, Heikki Paavilainen, Martti Suosalo ja Samuli Edelmann.

Sotakohtauksissa käytetty pyrotekniikka ja erikoistehosteet tekivät vaikutuksen myös Esko Soiniin, joka muistaa Haapamäellä toteutetut kuvaukset ja erityisesti elokuvan joukkokohtaukset massiivisena operaationa. Elokuvan kuvaukset olivat Haapamäelle ponnistus ja satsaus.

Elokuvan kuvauksiin osallistui iso joukko keuruulaisia vapaaehtoisia sekä Keuruun varuskunnan varusmiehiä. Yksi elokuvantuotantoryhmän Keuruulle houkutellut tekijä olikin Soinin mukaan varuskunta, josta oli mahdollisuus saada näyttelijöitä joukkokohtauksiin. Lisäksi miljöö vastasi Terijokea.

Näyttelyn toteuttamista on tukenut Keuruun kulttuuritoimi.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 6.2.–18.3.

  • ma klo 11–17
  • ti klo 11–17
  • ke klo 11–17
  • to klo 11–17
  • pe klo 11–18
  • la klo 11–15

Tapahtumapaikka: 

Kamanan Vinttigalleria

Sijaintikunta: 

Keuruu

Käyntiosoite: 

Kangasmannilantie 4

Postinumero: 

42700

Postitoimipaikka: 

Keuruu

Puhelinnumero: 

014-7512 541

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Alatapahtumat

07.03.2020
Keuruu | Kamanan Vinttigalleria
Valokuvaaja Esko Soini esittelee Talvisota-valokuvanäyttelynsä. Näyttelyssä on esillä valokuvia Pekka Parikan ohjaaman elokuvan kuvauksista talvella 1988-1989. Vapaa pääsy.