Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Sokraattinen dialogi: Suvaitsevaisuus ja sen rajat

Jyväskylä | Jyväskylän kaupungin kirjasto

Millaisessa tilanteessa on oikein olla suvaitsematta toisen käytöstä? Elämä yhteisössä vaatii erilaisten mielipiteiden ja niistä seuraavien tekojen hyväksymistä, jotta rauhanomainen rinnakkaiselo olisi mahdollista. Mutta missä kulkee suvaitsevaisuuden raja? Olemme varmasti jokainen kohdanneet elämässämme tilanteen, jossa emme syystä tai toisesta ole voineet suvaita toisen ihmisen – ystävän, vanhemman, naapurin, tuntemattoman – käytöstä. Sokraattisessa dialogissa tutkimme tällä kertaa näitä tilanteita ja etsimme ehtoja, joiden vallitessa voimme oikeutetusti olla suvaitsematta toisen ihmisen käyttäytymistä.

Tutkimme aihetta käymällä sokraattista dialogia. Keskustelumenetelmä on saanut nimensä filosofi Sokrateelta, joka haastoi ihmisiä ajattelemaan, kyseenalaistamaan sekä katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta. Keskustelu lähtee liikkeelle omista kokemuksista ja liikkuu hiljalleen kohti laajempaa ymmärrystä. Kuuntelemalla toistemme kokemuksia ja ajatuksia, voimme avartaa ajatteluamme ja rakentaa yhdessä syvempää ymmärrystä aiheesta. Aiempaa kokemusta menetelmästä ei tarvita.

Dialogin anti on monitasoista. Se tarjoaa tilan sekä aiheen paremmalle ymmärtämiselle että itsensä kehittämiselle. Dialogi on keino syventää itsetuntemusta sekä harjoittaa omia ajattelu- ja keskustelutaitojaan. Dialogitaitoja tarvitaan laajasti eri työtehtävissä. Ilta tarjoaa esimerkin ja mahdollisuuden oivalluksiin dialogin erilaisista käyttötavoista.

Keskustelua ohjaa filosofian praktikko Anu Virtanen. Ryhmäkoko on max. 10 osallistujaa.

Hinta: 30e työssäkäyvät, 15e työttömät/eläkeläiset/opiskelijat

Ilmoittautumiset viimeistään ti 19.3. mennessä osoitteeseen jyvaskyla@kriittinenkorkeakoulu.fi tai 040 740 6863 / Anu. Tämän jälkeen voi kysyä vapaita paikkoja. Ilmoittautumisen voi peruuttaa maksutta ilmoittautumisajan päättymiseen saakka. Tämän jälkeen tapahtuneesta peruutuksesta/poisjäännistä veloitamme puolet (50 ) kurssimaksusta. Jos kurssille jättää tulematta eikä sitä ole peruuttanut, peritään maksu kokonaan.

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 26.3. klo 16.30–19.45

Tapahtumapaikka: 

Jyväskylän kaupungin kirjasto

Sijaintikunta: 

Jyväskylä

Käyntiosoite: 

Vapaudenkatu 39-41

Postinumero: 

40100

Postitoimipaikka: 

Jyväskylä

Tapahtuman lisätiedot: