Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Alvar Aalto -näyttelyn opastus

Jyväskylä | Alvar Aalto -museo

Kierrokselle mahtuu mukaan 10 henkilöä ja sinne tulee ilmoittautua ennakkoon museum@alvaraalto.fi tai puh. 040 135 6210.

Alvar Aalto -museon perusnäyttely, Alvar Aalto. Arkkitehti on johdattanut museovieraat maailmankuulun arkkitehdin vaiheikkaan elämän ja laajan tuotannon äärelle pian 23 vuoden ajan. Näyttely avattiin yleisölle Alvar Aallon satavuotisjuhlavuoden kunniaksi 1.1.1998.

Näyttelyä on vuosien varrella uudistettu mm. Alvar Aallon henkilöhistoriasta kertovan osuuden, kalustettujen interiöörien ja muotoilua esittelevien kokonaisuuksien osalta. Muutokset ovat luoneet kerroksellisuutta ja kulloinkin kaivattua ajankohtaisuutta näyttelyn elinkaareen.

Toivotamme museokävijät tervetulleiksi Alvar Aalto. Arkkitehti -näyttelyn äärelle nyt viimeisen kerran katselemaan ja muistelemaan sen värikkäitä vaiheita sekä jakamaan kokemuksia näyttelyn eniten sykähdyttäneistä kohteista. Näyttely on esillä marraskuun loppuun saakka ja luvassa on ohjelmaa sen viimeisellä esilläoloviikolla.

Alvar Aalto -museo sulkeutuu maaliskuussa 2021 museorakennuksen peruskorjauksen ajaksi. Uusi, uljas Aalto -näyttely avautuu yleisölle elokuussa 2023 uuden museokeskuksen avautumisen myötä.

Tapahtuma-ajat: 

  • la 28.11. klo 13

Tapahtumapaikka: 

Alvar Aalto -museo

Sijaintikunta: 

Jyväskylä

Käyntiosoite: 

Alvar Aallon katu 7

Postinumero: 

40600

Postitoimipaikka: 

Jyväskylä

Puhelinnumero: 

040-135 6210

Sähköposti: 

museum@alvaraalto.fi

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

Alvar Aalto -museo

Lippujen hinnat: 

8 € / 6 € / museokortti