Omenapuun alla

Jyväskylä | Suomen käsityön museo Kauppakatu 25
Kuva: Ismo Räsänen
Kuva: Ismo Räsänen

Jyväskyläläinen nukkekotikerho Nukkis-Ystävät juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan miniatyyrien maailmassa upottamalla kätensä multaan – pienessä mittakaavassa. Omenapuun alla -juhlanäyttelyyn rakentuu lumoava minimittainen siirtolapuutarha, jonka palstoilla näkyy niin nukkekotiharrastuksen kuin elämänkin moniulotteisuus. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 7.3.–30.8.2020.

Kun noin viidentoista nukkekodeista innostuneen harrastajaryhmä Nukkis-Ystävät kokoontui ensi kertaa vuonna 2010, tehtiin ensitapaamisessa kukkia nukkekotiin. Sen jälkeen uusi kerhovuosi on ollut aina tapana aloittaa kukkasin. Nyt kun ryhmä viettää kymmenettä toimintavuottaan, oli puutarha luonteva aihe yhteiselle tekemiselle – olihan niitä kukkia jo syntynyt siinä määrin. Siirtolapuutarhamökkien lisäksi esillä on myös kerhossa syntyneitä nukkekodin esineitä menneiden kymmenen vuoden ajalta.

1:12 koossa rakennetut siirtolapuutarhat taustatarinoineen herättävät ihastusta ja ruokkivat mielikuvitusta. Kuten esikuvansa, täysikokoiset siirtolapuutarhat, nukkekotikokoiset siirtolapuutarhat virkistävät ja ovat jokainen omistajansa näköisiä. Käsillä tekemisessä ja puutarhan hoidossa yhteistä on myös se, että nykyään kyse on enemmän harrastuksesta kuin välttämättömyydestä. Miniatyyrit mahdollistavat hyvin monenlaisten käsityötekniikoiden hyödyntämisen, aina puutöistä neulomiseen. Monet tekniikat kutistuvat suoraan minikokoon, mutta yhtä moni nukkekodin esine vaatii syntyäkseen kekseliäisyyttä ja maailman katsomista miniatyyrilasien läpi. Materiaali-ideoita ja vinkkejä jaetaankin harrastajien kesken avokätisesti. Osalle nukkekotiharrastus taas on ennen kaikkea keräilyä, eikä käsillä tekeminen ole yhtä suuressa roolissa.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 7.3.–30.8.

  • ti klo 11–18
  • ke klo 11–18
  • to klo 11–18
  • pe klo 11–18
  • la klo 11–18
  • su klo 11–18

Tapahtumapaikka: 

Suomen käsityön museo Kauppakatu 25

Sijaintikunta: 

Jyväskylä

Tapahtuman lisätiedot:

Yhteystiedot: 

Mikko Oikari, mikko.oikari@jyvaskyla.fi, p. 050 553 3880

Lippujen hinnat: 

Aulagallerian näyttelyyn vapaa pääsy!

Järjestäjä: 

Suomen käsityön museo, Kauppakatu 25