Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Martti Vesala Soundpost

Jyväskylä | BoomBox, Musica

Trumpetisti Martti Vesalan johtama kvintetti aloittaa mittavan Suomen-kiertueensa 12.1. esiintymällä Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksen Boomboxissa. Debyyttialbumin maineikkaalla saksalaisella Ozella-levymerkillä syyskuussa julkaissut yhtye avaa samalla Suomen Jazzliiton kiertuevuoden.

Jyväskyläläislähtöinen Martti Vesala on koonnut yhtyeensä suomalaisen jazzin kärkikaartista. soittajista. Trumpetisti Vesalasta, saksofonisti Pope Puolitaipaleesta, pianisti Joonas Haavistosta, rumpali Ville Pynssistä ja kontrabasisti Juho Kivivuoresta koostuva Soundpost Quintet imee tyylillisesti vaikutteensa Miles Davisin 1960-luvun kvintetin dynaamisesta groovesta, saman aikakauden kokeellisesta yhdysvaltalaisesta jazzista sekä saksofonisti-säveltäjä Wayne Shorterin elegantista sävelkielestä. Martti Vesala Soundpost Quintet esittää Vesalan säveltämiä originelleja, moderneja jazzsävellyksiä.

Martti Vesala (s.1981) on tullut jazzyleisölle tutuksi paitsi trumpetistina myös säveltäjänä, sovittajana sekä kapellimestarina. Vesala valmistui Sibelius-Akatemian Nordic Master in Jazz -ohjelmasta musiikin maisteriksi vuonna 2011 ja on opiskellut useiden huipputrumpetistien, kuten Tim Hagansin, Gerard Presencerin, Laurie Frinkin sekä Peter Asplundin johdolla. Trumpetistina Vesalaa ovat innoittaneet erityisesti Freddie Hubbard, Miles Davis sekä Woody Shaw. Soundpost Quintetin lisäksi Vesala säveltää ja liidaa pohjoismaisesta jazzperinteestä vahvasti ammentavaa Maratone Quintetia.

Tapahtuma-ajat: 

  • to 12.1. klo 19–21

Tapahtumapaikka: 

BoomBox, Musica

Sijaintikunta: 

Jyväskylä

Käyntiosoite: 

Seminaarinkatu 15

Postinumero: 

40014

Postitoimipaikka: 

Jyväskylä

Tapahtuman lisätiedot: