Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Eino Grön: 80 v.-juhlakonsertti

Jyväskylä | Jyväskylän kaupunginteatteri, Vapaudenkatu 36

Suomalaisten suursuosikki Eino Grön täytti tammikuussa 80 vuotta. Tasavuosien kunniaksi järjestetään juhlakonsertti Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Uransa jo 1950-luvun lopulla aloittanut Grön muistetaan erityisesti monista legendaarisiksi muodostuneista tangolevytyksistä, kuten Seinillä on korvat, Sä kuulut päivään jokaiseen ja Illan viimeinen tango. Hänen läpimurtonsa oli vuonna 1958 julkaistu Liian paljon rahaa.

Eino Grön on ollut koko uransa ajan ahkera levyttäjä ja hän esiintyy yhä säännöllisesti niin tanssipaikoilla kuin konserttisaleissakin. Hänestä on tehty myös musikaali ja hänen elämästään on kirjoitettu kirjoja. Syksyn sävelen Eino Grön voitti vuonna 1997 kappaleella "Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa". Iskelmä-Finlandia -palkinnon hän saavutti 2007.

Eino Grön on ikuinen osa suomalaista kevyen musiikin historiaa. Hänen vähäeleinen mutta karismaattinen esiintymisensä on lumonnut suomalaisia jo vuosikymmenten ajan. Säestäjänä juhlakonsertissa toimii Eino Grön 80 vuotta -juhlaorkesteri. Lisäksi vierailijoina mukana ovat laulaja, tanssija ja toisen polven näyttelijä Sofia Arasola sekä nuorta Einoa Tango d"Amore -musikaalissa esittänyt Rasmus Koskinen.

Liput 39 €/kpl
Kysy myös Show & Dinner -lippupakettia 59 €/kpl

Tapahtuma-ajat: 

  • su 27.10. klo 15

Tapahtumapaikka: 

Jyväskylän kaupunginteatteri, Vapaudenkatu 36

Sijaintikunta: 

Jyväskylä

Tapahtuman lisätiedot: